Voimauttava valokuvan vaikuttavuus perustuu lempeään ja hyväksyvään katseeseen sekä ihmisten väliseen yhteyteen. Menetelmässä asiakas johdattaa kuvaajan konkreettisesti omaan maailmaansa, itselleen tärkeiden asioiden äärelle, jotka ovat hänelle merkityksellinen osa ydinminuutta. Kyseessä on luova prosessi, jossa lähdetään yhdessä tuntemattomalle maaperälle, etsimään sitä, mikä on asiakkaalle merkityksellistä. Prosessin alkuvaiheessa voidaan hyödyntää asiakkaan lapsuuskuvia tai muuta häntä puhuttelevaa aineistoa virittäydyttäessä prosessiin.
Kuvaustilanteessa valta-asetelma käännetään perinteiseen kuvaustilanteeseen verrattuna: Kuvattava on päähenkilö, joka saa päättää, saako häntä ylipäätään kuvata, miten ja missä kuvaus tapahtuu, miten hän kuviin pukeutuu jne. Kuvaajan rooli on olla ensisijaisesti arvostava, innostava, korjaava eli ehdoitta hyväksyvä katse. Asiakkaalle kokemus vastaa syvään nähdyksi tulemisen tarpeeseen omana itsenään, lupaa olla totta. Asiakas saa kokemuksen myös siitä, että hän on erityinen ja tärkeä dialogin toiselle osapuolelle, riippumatta siitä, kuinka vaikeita asioita he joutuvat mahdollisessa hoitoprosessissa käsittelemään.
Menetelmä soveltuu myös monenlaisten menneisyyden haavojen työstämiseen, kuten esimerkiksi ulkopuolisuuden tunne tai näkymättömyyden kokemus. Se antaa myös mahdollisuuden tutkailla erilaisia, kenties piilossakin olevia puolia omassa itsessä. Voimauttavassa työskentelyssä palaudutaan kehollisuuteen ja herkistytään näkemään sekä tuntemaan läsnä olevammin toisen lähtökohtaisesti erilaista kokemusmaailmaa. Sanoja tärkeämmäksi nousee katseen ja äänen sävyjen, läsnäolon ja toisen ihmisen tunnetilan peilaamisen kieli.
Voimauttava valokuva on Miina Savolaisen kehittämä menetelmä, joka tunnetaan mm. Maailman ihanin tyttö -lastensuojeluprojektista ja siihen liittyvästä upeasta kirjasta. Menetelmän avulla voidaan tehdä identiteettityötä ja rakentaa arvostavan katseen yhteisöjä (esim. koululuokkia, parisuhteita, vertaisryhmiä, työyhteisöjä jne.), joissa jokainen ryhmän jäsen on tärkeä ja tulee näkyväksi. Valokuvaaminen on myös konkreettinen tapa havaita, miten ihminen katsoo itseään ja toisia sekä muuttaa tätä tapaa sallivammaksi ja rakastavammaksi. Valokuvat eivät ole kuitenkaan prosessin päätavoite, vaan laajempi merkityksellisyys sekä päähenkilön yhteys itseen ja toisiin.